KESÄTREENIT 2021

Ringette Walapaisin perinteiset, avoimet kesätreenit järjestetään tänäkin vuonna Tikkurilan Urheilupuistossa touko-, kesä- ja elokuussa. Kesätreeneissämme nautimme liikkumisesta ja kehitämme yleisliikunnallisia taitoja monipuolisten lapsille, nuorille ja nuorekkaille suunniteltujen ohjattujen harjoitteiden, ratojen ja pelien avulla.

Kesätreeneihimme ovat luistelukoululaistemme ja junioripelaajiemme lisäksi lämpimästi tervetulleita sisarukset, vanhemmat, kaverit ja seuramme ulkopuoliset. Osallistuminen harjoituksiin on ilmaista. Samalla sinulla on mahdollisuus tutustua toimintaamme. 

Music: Dayspring
Musician: Fireflies

MITÄ KESÄTREENEISSÄ TEHDÄÄN?

Kesätreeneissämme harjoitellaan ohjatusti 1-2 kertaa viikossa. Kesätreenien painotus on tänä vuonnakin monipuolisessa liikkumisessa, sekä kehon koordinaatiota, räjähtävyyttä ja kehon liikkuvuutta kehittävissä harjoitteissa.

Meillä on kesätreeneissä motto:

 "se minkä teemme, teemme tekemiseen keskittyen ja tosissamme, mutta kuitenkin samalla hauskaa pitäen ja liikkumisesta nauttien".
 

Kesätreeneissä saa tulla lämmin ja hiki, mutta liiallista rasitusta ja turhan vakavamielistä harjoittelua tärkeämpänä näemme monipuolisen liikkumisen mielekkäässä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siitä saatavan hyvän olon.

Walapais - Summer Training 1.jpg
Walapais - Summer Training 2.jpg
Walapais - Summer Training 3.jpg
MITÄ TARVITSEN MUKAAN?

Mukaan tarvitset vain ulkoliikuntaan ja säähän soveltuvan vaatetuksen, omalla nimilapulla merkityn vesipullon ja reipasta mieltä.

 

Jotta pystymme ennakkoon suunnittelemaan kunkin kesätreenikerran ja varaamaan riittävän määrän ohjaajia kesätreeneihin, sekä tarvittaessa kommunikoimaan mahdollisista muutoksista - niin muistathan ilmoittautua kesätreenitapahtumiin Nimenhuudon kautta.

 

Seuran ulkopuolisia pyydämme ilmoittautumaan kesätreeneihin alla olevalla lomakkeella.

kesätreeni7.jpg
 
 
Ilmoittautuminen kesätreeneihin:
Walapais - Summer Training 4.jpg

Kiitos ilmoittautumisestasi!

MISSÄ JA MILLOIN?

Kesätreenit järjestetään Tikkurilan Urheilupuistossa, Tikkurilan uimahallin takana olevalla nurmikentällä.


Tikkurilan Urheilupuisto,
Läntinen Valkoisenlähteentie 50,
01300 Vantaa

Kokoontuminen kesätreeneihin Tikkurilan uimahallin takana olevien ulkokuntolaitteiden luona.

Kesätreenikerrat 2021:

• ma 17.5.
• ma 24.5.
• ma 31.5.
• ma 7.6.
• to 10.6.
• ma 14.6.
• to 17.6.
• ma 21.6.

Jokainen kesäharjoituskerta klo 18.00 – 19.30.
(1,5 tunnin harjoituskertaan sisältyvät yhteiset alkulämmittelyt ja lopussa kehonhuolto)  

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Kesätreenien vetäjät,
Mika Kainulainen & Niina Koljonen

Tikkurilan urheilupuisto 2.jpg