Miten ringette valtasi perheemme

Päivitetty: 27. maalisk.

Ringette ja Walapais tulivat osaksi elämääni nuorimman tyttäreni kautta. Hän osallistui päiväkotinsa kanssa Walapaisin järjestämään ringeten kokeilutapahtumaan. Tyttäreni puhua höpötti tapahtuman jälkeen innostuneena niin kauan, että veimme hänet uudestaan kokeilemaan. Kaksi vuotta vanhempi tyttäreni tuli aina nuoremman mukana jäähallille. Vähitellen myös hän kiinnostui jäälle menosta. Kun silloinen aviopuolisoni vielä veti hokkarit jalkaan ja meni auttamaan F-joukkuetta - oli ringette rantautunut perheeseemme. Sille tielle jäimme lopulta noin yhdeksäksi (9) vuodeksi.


Itse päädyin mukaan, kun silloinen ringettekoulun vetäjä Minna Kosonen, tarvitsi apua kentän laidalla. Ensin täyttelin vesipulloja ja kiristelin luistimia. Pian kutenkin huomasin, että minut oli ylipuhuttu hoitamaan muutakin. Näin minusta tuli moneksi vuodeksi Walapaisin ringettekoulun rehtori. Toki vielä silloinkin täyttelin vesipulloja ja kiristin luistimia, mutta suurin osa työstä oli uusille vanhemmille kertomista ringetestä lajina ja tarvittavista varusteista, sekä niin sanottuja paperitöitä.


Parhaiten on jäänyt noista ringettekoulun ajoista mieleen lopputurnaukset, missä pelattiin ”tosissaan”. Voi niitä iloisia ilmeitä lasten kasvoilla, kun se rinkula tuli omalle kohdalle ja sai vielä osuttua mailalla siihen. Ja ne mitalit! Jokainen sai mitalit kaulaan turnauksen lopuksi, ja niitä ylpeinä esiteltiin vanhemmille.

Pestini oli antoisa, koska sain nähdä aitiopaikalta pienten tyttöjen ensi-innostuksen lajin parissa. On pakko myöntää, että vieläkin kun näkee jonkun tutun nimen jossain edustuskokoonpanossa, tulee mieleen kuinka kyseinen neito on aikoinaan aloittanut ringettetaipaleensa.

Ringettekoulun kantava voima, oli minun aikanani Tiiu Himanen. Hän oli mukana jo alusta asti nuorena juniorina apuohjaajana, ja vähitellen otti aina isompaa ja isompaa roolinatyttöjen kanssa jäällä. Unohtamatta kaikkia muita seuran junioreita, ketkä houkuttelin jäälle apuun. Pienet ringettekoululaiset aina katsoivat ylöspäin junioreita, jotka olivat apuna jäällä.


Samainen Minna Kosonen, kenestä mainitsin tekstissäni aiemmin - sai houkuteltua minut kaiken muun ohella mukaan myös Ringetteliiton Etelä-Suomen alueen toimintaan. Aluetoiminnassa toimin usean vuoden ringeten lajinlevittäjänä. Tämä oli sinänsä hauskaa, että ihminen joka ei osaa luistella, järjestää tapahtumia, missä opetellaan luistelemaan.

Sain todella paljon apua Ringetteliiton Merja Markkaselta. Ilman hänen panostaan, moni tapahtuma olisi ollut hyvin toisenlainen. Yhdessä mietimme kohteita ja miten pystyisimme parhaiten toimimaan kunkin tilanteen mukaan. Oli päiväkoti- ja koulutapahtumia, harrastemessuja, uudella paikkakunnalla lajin esittelyä, jääpuistoa ja monta muuta pienempää asiaa ja tapahtumaa. Kaikista haasteista kuitenkin selvittiin ja lajia tehtiin tunnetuksi.


Koska en osaa sanoa ei, löysin itseni myös lopulta Ringette Walapaisin seuran puheenjohtajan pallilta. Puheenjohtajan pesti ei ole se aina kaikkein helpoin, mutta meillä Walapaisissa on ollut aina hyvä yhteishenki, jonka avulla on selvitty eteenpäin. Omien toimintakausienikin aikana luovittiin niin jatkuvan jääaikapulan, kuin valmentajapulankin kanssa. Lopulta nekin vaikeudet onnistuttiin kääntämään voitoiksi ja seura saatiin pysymään pinnalla.


Ringettekoulun antoisaa arkea.

Muutaman kauden ajan pyöritin kokonaispalettia ringettekoulu, seuratoiminta ja alueen toiminta, kunnes lopulta totesin, että jostain pitää luopua. Vähitellen sain löydettyä jatkajat kuhunkin toimeen ja lasten kasvaessa ja seuran vaihtuessa sain jäävättyä itseni nk. rivivanhemman rooliin. Vuodet Walapaisissa antoivat meidän perheelle paljon. Niin vanhemmat kaukalon laidalla, kuin tytöt kaukalossa tulivat tutuiksi ja ystäviksi, joista osa on vieläkin tyttäriemme ystäviä. Itse koin ringeten perheemme yhteisenä harrastuksena, tytöt jäällä ja minä laidalla. Kiitos siis niistä hetkistä kaikille, joihin sain tutustua ringeten kautta!


Suvi Sammalsaari (ent. Kukkonen)


Kirjoittaja toimi Ringette Walapaisin puheenjohtajana vuosina 2012-2015. Suvin tarina ja esimerkki kertoo siitä valtavasta määrästä omistautumisesta paitsi seuralle, niin tälle äärimmäisen hienolle urheilulajille. Siitä kuinka tämä laji vie sydämen siinä määrin kokonaan, että niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin haluaa antaa sille aivan kaiken, mitä yksi ihminen voi vain vapaaehtoiselle urheiluseuratoiminnalle omalla panoksellaan antaa

73 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki