top of page

Uuden äärellä - valmennuspäällikkö esittäytyy

Päivitetty: 26. syysk. 2019

Tämä teksti on ensimmäinen julkinen kirjoitukseni missään. Samanaikaisesti tämä on ensimmäinen virallinen julkaisu tässä uudessa tehtävässäni – Ringette Walapaisin valmennuspäällikkönä. Nämäkin asiat, kirjoittaminen ja valmennuspäällikkönä toimiminen ovat aluksi hankalia. Ne vaativat opettelua, harjoittelua, toistoja, kuten minkä tahansa lajiharjoittelu. Vaikka olisi kuinka kokenut, niin aina on uutta opittavaa.


Olen saanut toimia ringeten parissa jo 30 vuoden ajan: yli 10 vuotta joukkue- ja maalivahtivalmentajana, noin 25 vuotta tuomarina, joukkueenjohtajana (F-juniorit), erinäisissä toimitsijatehtävissä sekä toimitsijakouluttajana tällä kaudella Etelä-Suomen alueella. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tuntuu mukavalta haastaa itseään ja olla mukana kehittämässä seuran toimintaa ja tätä lajia.


Ringette perustuu sääntöihin ja joukkueen yhteispelaamiseen. Sama pätee myös seuratoimintaan. Walapaisissa on määritelty perusperiaatteet ja toimintasäännöt, jotka sitovat kaikkia joukkueita ja joukkueiden toiminnassa mukana olevia henkilöitä. Joukkueilla on myös omat sääntönsä, jotka ovat linjassa seuran toimintaperiaatteiden kanssa. Minun tehtäväni on huolehtia valmennuksen säännöistä ja niiden noudattamisesta, ohjata valmentajia ja toimia heidän tukenaan. Ringeten pelaamisen oppii perusasioiden opettelulla, joista luistelu on se tärkein elementti. Valmentamisen taas oppii koulutuksen, neuvojen, kokeilujen ja erehdysten kautta.


Ringeten pelaamisen oppii perusasioiden opettelulla, joista luistelu on se tärkein elementti.


Seuramme valmennuksessa tärkeimpiä ohjenuoria ovat 'Kehu ja Kannusta' sekä 'Kaikki Pelaa'. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella pelaajalla on yhtäläinen oikeus ottaa osaa kaikkiin joukkueen tapahtumiin ja pelata kaikissa peleissä, riippumatta pelaajan iästä tai taito tasosta. Jokaista pelaajaa kehutaan ja kannustetaan hänen omaan taitotasoonsa ja suoritukseensa nähden. Nämä ovat kaikkien pelaajien oikeuksia, joiden toteutumista seurataan sekä minun että koko seuran taholta. Ainoa poikkeus 'Kaikki Pelaa'-säännöstä on Naisten Harrastejoukkue, jota junioriperiaatteet eivät enää koske. Naiset kuitenkin pitävät hyvin itse huolen että kaikki varmasti saavat riittävästi peliaikaa.


Minut tavoittaa usein hallilta. Tulkaa ihmeessä nykäisemään minua hihasta ja juttelemaan. Minulta saa kysyä ja minulle saa kertoa, jos jokin asia lajissa tai toiminnassamme mietityttää. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja toivottavasti sellaisia eivät ole vastauksenikaan. Jos haluat olla enemmän tekemisissä mahtavan lajimme kanssa tai jokin tietty tehtävä kiinnostaa, tule joukkueen johtajan, oman joukkueen valmentajan tai minun juttusilleni. Siellä hallilla me kaikki aikaamme vietämme ja minä kuulun jokaisen joukkueen toimintaan, enemmän tai vähemmän - tarpeen mukaan.

Nähdään hallilla!

Teemu Koljonen

Kirjoittaja on Ringette Walapaisin uusi valmennuspäällikkö, joka on saanut olla mahdollistamassa monen pelaajan matkaa luistelukoulusta Naisten sarjaan.

197 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Σχόλια


bottom of page