Nyky-yhteiskunta on monin tavoin raaistunut kilpailuyhteiskunta. Kilpaillaan siitä, kuka saa hyvän päiväkodin, koulutuksen ja työpaikan. Jopa ennen lapsen syntymää vanhempien tulisi tietää mihin erityiseen kouluun lapsen tulisi pyrkiä, mikäli tavoitteena on jokin erityiskoulu, kuten Steiner-koulu. Kilpailua on luonnostaan lasten keskuudessa, mutta asia on jo toinen, kun siirrytään harrastusten pariin. On toki harrastuksia, missä ei ole varsinaisesti kilpailua, mutta monet liikuntaharrastukset tähtäävät kilpailuun lajin sisällä. Milloin kilpailu on totisinta ja raakaa, milloin leikkisää ja mukavaa? Voiko urheilua harrastaa ilman totisinta raakaa kilpailua seuratasolla? Joukkuelajeissa, missä pelaajia on enemmän kuin kentälle voidaan kerralla ottaa, valitettavan usein penkille jäävät yleensä ne alisuoriutujat ja kenties vastikään lajin aloittaneet, edistyneempien pelatessa ja kerryttäessä arvokasta kokemusta. Itse tulin ringeten pariin, kuten varmaan kaikki tämän lajin parissa – oman tyttären mukana. Alkuun katselin katsomosta kuinka pieni esikoululainen, lähes taapero, hapuili tasapainoa. Myöhemmin maalivahtina hän vilkutti yleisössä oleville vanhemmilleen, kun samaan aikaan toinen joukkue teki maalin. ”Ei tuo niin vakavaa ole”, ajattelin sillä tytön silmät loistivat ihan kuin ne sanoisivat innosta pakahtuen: “Katso! Olen täällä pelaamassa!”. Siirryin tytön mukana enemmän ringeten pariin, ensin huoltajaksi, sitten joukkueenjohtajaksi. Lopulta löysin itseni Ringette Walapais ry:n seuran puheenjohtajan tehtävästä.
Olen aina pyrkinyt, niin työelämässä, lasten ja nuorten toiminnassa, kuin vapaa-ajallanikin huomioimaan sen yhden lapsen tilan ja roolin. Tilalla tarkoitan tässä sitä, mitä hänen ilmeensä, olemuksensa ja kehonkielensä viestivät. Onko lapsella hyvä olla? Onko tämä mukava hetki / kokemus? Kokiko hän jotain kivaa? Kokiko hän jotain uutta? Onnistuiko hän jossain?
Walapais on pieni urheiluseura. Walapaisin on jotenkin erottauduttava, mutta miten? Meidän ei kannattanut lähteä asettamaan ensisijaisesti sellaisia tavoitteita mitä on isoilla seuroilla, taistelemaan ikäryhmien sijoituksista ja mestaruuksista. Sen sijaan päätimme profiloitua kasvattamaan lapsista sellaisia, joilla on mukava harrastus, missä mahdollistetaan positiivisia onnistumisen kokemuksia, vahvistetaan lasten itsetuntoa ja missä lapset kykenevät luomaan kaverisuhteita. Kun tytöt kasvavat ja haluavat lisää haasteita, pystyy vanhempana, usein 12-13 vuotiaana vielä siirtymään toiseen seuraan ja kehittymään siellä kilpailullisesti. Kun Walapais saa muutaman vuoden aikaa vielä kasvattaa ikäryhmiinsä pelaajia, tulee aika uudelleen tarkistaa tätä profiilia seurana.
Päätimme profiloitua kasvattamaan lapsista sellaisia, joilla on mukava harrastus, missä mahdollistetaan positiivisia onnistumisen kokemuksia, vahvistetaan lasten itsetuntoa ja missä lapset kykenevät luomaan kaverisuhteita.
Tyttäreni teki näin ja nyt hän pelaa C-tyttöjen SM-sarjaa. Hän on sanonut, ettei pelaisi ringetteä nyt, ellei olisi saanut olla Walapaisin matkassa niitä alkuvuosiaan. Ikävä on jäänyt sitä seuran sisäistä yhteishenkeä. Kaikkia kannustettiin ja kaikki tunsivat toisensa. Hän sai olla mukana ja tukemassa nuorempia pelaajia heidän kasvumatkallaan ja harrastuksen piirissä sai olla myös hauskaa. Tämä on valtava etu, minkä pieni seura pystyy tarjoamaan.
Kilpailu kovenee vääjäämättä iän karttuessa monella elämän eri osa-alueella, mutta sen ei tarvitse alkaa jo varhaisen junioritoiminnan vaiheessa. Tätä ei tarvitse Walapaisissa kokea. Lopputulos on monesti numeroita taululla, oli voitto tai häviö. Tärkeintä on mielestäni se, että tytöt saavat olla mukana ja harrastaa mieluisaa harrastusta turvallisessa ympäristössä. Ympärillä on turvallisia aikuisia aitiossa, katsomossa ja kuskaamassa - sekä seurassa taustalla oleva näkymätön iso osa ja määrä ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistamassa ja tekevät valtavan määrän vapaaehtoistyötä sen eteen, jotta harrastaminen olisi lapsille ja nuorille mahdollisimman mieluisaa. Tällaisena tunnen Walapaisin.
Janne Autiosuo Kirjoittaja toimi Ringette Walapaisin puheenjohtajana vuosina 2018 – 2020. Janne toi toiminnassamme mukanaoloaikanaan seuraan valtavasti uusia ideoita, energiaa ja keinoja, minkä ansiosta pystyimme edelleen kehittämään toimintaamme. Ennen kaikkea Jannen iso sydän tätä tekemistä kohtaan, muistuttaa edelleen meitä kaikkia esimerkillisesti siitä, minkä takia tätä pohjimmiltamme teemme ja mikä tässä juniori-urheiluseuratoiminnassa on lopulta kaikkein tärkeintä.
Comments