Mennään luistelemaan - vinkkejä lapsiperheiden luisteluun ja ulkojäille siirtymiseen

Luistimet on perheissä kaivettu esiin kaapeista ja varastoista. Päiväkodeissa ja kouluissa on käyty jo luistelemassa. Luisteleminen aurinkoisena talvipäivänä pienessä pakkassäässä on yksi parhaimmista liikunnallisista kokemuksista, mitä voidaan helposti tehdä koko perheellä yhdessä.

Koostimme Ringette Walapaisissa tiiviin nipun käytännön vinkkejä luistelun aloittamiseen. Haluamme jakaa urheiluseuramme pitkän historian aikana hyödyllisiksi todettuja ohjeita säästämään sekä hermoja että lompakkoa. Samalla toivomme vinkkimme madaltavan kynnystä mennä raikkaaseen ulkoilmaan luistelemaan. Toivomme, että kaikki saisivat kokea luistelun tuoman ilon ja liikkumisesta saadun hyvän olon.

1 .Sopivankokoiset luistimet Kokeile jo kotona luistimia jalassa, että ne ovat sopivankokoiset. Varsinkin lapsen jalka kasvaa niin hurjaa vauhtia, että edellisenä talvena hankitut luistimet saattavat olla jo liian pienet. Oikean kokoiset luistimet tukevat nilkkoja ja kantapäitä ja edesauttavat luistelutaidon oppimista. Varpaiden tulisi ottaa kevyesti kiinni luistimen kärkeen. Jalan täytyy mennä nauhat avattuina luistimeen, ilman pitkäkestoisia ponnistuksia. Jalan pitää mahtua luistimeen, ilman että varpaita tai jalkapöytää tarvitsee jännittää tai varpaita kipristää sisäänpäin. Jalan istuvuuden luistimeen pitää olla napakka, mutta ei kivulias. Varpaiden ottaessa kevyesti kiinni luistimen kärkeen, kantapään ja luistinkengän väliin pitäisi mahtua yksi sormi. Luisteluun tottumattomissa jaloissa luistimet saattavat alkuun tuntua hieman epämukavilta. Tämä on täysin normaalia. Luistinten tai luistelun ei tulisi kuitenkaan koskaan tuottaa terävää kipua luistellessa jaloille tai nilkoille. Jalkojen ei tule puutua luistellessa. Pohjallisilla ja eripaksuisilla sukilla saa jonkin verran hienosäädettyä luistimen istuvuutta jalkaan. Luistinmukavuutta saa merkittävästi lisättyä hengittävästä materiaalista valmistetuilla sukilla, jotka siirtävät kosteuden pois jalasta. Esimerkiksi villasukka on erinomainen valinta ulkojäille, sillä se sitoo kosteutta ja pitää jalan lämpimänä. 2. Luistinten hankkiminen Jos sopivankokoiset luistimet puuttuvat, on aika hankkia sellaiset. Kokeile aina luistimia jalassa ennen niiden ostamista. Sovitustilanteeseen kannattaa valita mukaan sellaiset sukat, joilla on tarkoitus luistelemaan mennä. Luistimia hankittaessa, älä jätä kasvunvaraa, jotta luistin olisi mahdollisimman tukeva. Hyvät luistimet, varsinkin lapselle löytää helposti myös käytettynä. Lapsen jalka kasvaa niin nopeasti, että internetin ostetaan/myydään/vaihdetaan- palstoilla on paljon uutta vastaavia käytettyjä luistimia myynnissä. Esimerkiksi Kierrätyskeskuksen kautta saat edullisesti hankittua valmiiksi teroitetut luistimet. Uusia luistimia ostettaessa kannattaa hyödyntää asiaan erikoistuneiden liikkeiden asiantuntemusta. Asiansa osaava myyjä kykenee valitsemaan oikeanlaisen lestin ja luistimen oikeanlaisen jäykkyyden. Lapsella liian jäykkä luistin voi vaikuttaa oikean luistelutekniikan kehittymistä ja aiheuttaa tarpeetonta kipua jalkaan. Suosittelemmekin jäykempien luistinten hankintaa vastaa aikuisemmalla iällä. Parhaimmat luistimet luistelun oppimiseksi ovat jalkaan sopivankokoiset nauhalliset hokkarit. Luistelun oppimiseen suosittelemme piikittömiä luistimia, mitkä tukevat lapsen nilkkaa. Luistelemaan voi kuitenkin oppia varsin hyvin taitoluistimillakin. 3. Riittävän terävät luistimet On hyvä huolehtia, että luistimet ovat riittävän terävät. Taitavankin luistelijan on vaikea pysyä pystyssä jäällä tylsillä luistimilla. Terän molempien kanttien tulee tuntua sormella kokeiltaessa teräviltä. Luistimien tylsyyden huomaa usein siitä, että luistin lipsuu jäällä. Teroittamisen yhteydessä on mahdollista myös muotoiluttaa luistinten terät. Varsinkin luistelutaidon kehittyessä, terän muotoilu auttaa luistimen terää pureutumaan jäähän ja mahdollistamaan terävämpiä käännöksiä ja kallistuksia jäällä. Luistinten terät muotoillaan usein henkilökohtaisen käytön, luistelutyylin ja jäälajin mukaisesti.


Teräsuojat suojaavat teriä tarpeettomalta tylsymiseltä.

Hanki luistimiin teräsuojat ja käytä teräsuojia. Ota teräsuojat pois luistimista vasta jäälle mentäessä ja laita teräsuojat takaisin heti jäältä poistuttaessa. Teräsuojat suojaavat luistinten teriä tarpeettomalta tylsymiseltä ja näin teroitusväli harvenee. Muista kuivata luistinten terät luistelun jälkeen, jotta terät eivät ruostuisi. Kannattaa kuivata terät uudelleen myös kotona. Teräsuojiin jää helposti kosteutta, vaikka terät olisikin kuivannut jään laidalla. Jääradan ulkopuolella ei kannata kävellä ilman teräsuojia, jotta luistimen terä ei menisi pilalle. Joillakin ulkojäillä, tekojääradoilla ja jäähalleissa on erillinen kumimatto, jota pitkin pukukopista tai penkiltä voi siirtyä jääradalle turvallisesti ilman teräsuojia. Luistimia saa teroitettua useissa urheiluliikkeissä ja suutareilla.


4. Luistinten kiristäminen

Luistimet nauhoitetaan aina ’sisältä ulospäin’ rei’istä läpi sisäkautta ulospäin vetämällä. Tällä tavoin sinun on helpompi kiristää luistinten nauhat haluamaasi kireyteen. Kiristä luistinten nauhat varpaiden kohdalta kevyemmin, nilkan juuresta tiukasti ja yläosasta niin, että varren suusta mahtuu sormi kengän ja jalan väliin. Luistimet jalassa tulee päästä myös kyykkyyn luistimet sidottuina ilman, että kantapäät nousevat ilmaan. Näin nilkka pääsee luistellessa liikkumaan tarpeeksi. Luistinten pitäisi olla niin kireällä ja sen verran tiukasti jalassa, että luistellessa terien juuressa oleva muoviosa tai luistimen kenkäosa ei kykene koskettamaan jään pintaa. Pieni kallistus ulospäin nilkan asennossa on normaalia aloittelevalle luistelijalle. Käytä luistimissa sopivan pituisia nauhoja. Liian pitkät nauhat ajautuvat helposti luistellessa luistimen alle ja muodostavat kaatumisriskin. Liian lyhyitä nauhoja on vuorostaan vaikea kiristää. Liian pitkä nauhat on helppo katkaista sopivaan pituuteen tai tehdä useampia solmuja nauhojen ”lyhentämiseksi”. Nauhoja ei kannata sitoa nilkan ympärille, sillä se estää nilkan luonnollista liikkumista luistelun aikana.


5. Muita käytännön vinkkejä Käytä jäällä aina kypärää. Jos luistelukypärää ei ole saatavilla, on pyöräily- tai skeittikypäräkin parempi vaihtoehto kuin ei kypärää ollenkaan. Riittävä kokonaisvarustus luistelemiseen on luistimet, kypärä ja säänmukainen pukeutuminen mukaanlukien lämpimät käsineet. Ulkojäillä kannattaa suosia kerrospukeutumista, jolloin vaatetusta on helppo lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Tärkeintä pukeutumisessa on, että siinä on mukava liikkua. Jäähalliympäristö on usein oletettua lämpimämpi, joten siellä ei toppavarustusta useinkaan tarvitse. Luistelemaan mentäessä kannattaa ottaa myös pientä välipalaa ja nestettä mukaan. Luistellessa koko keho liikkuu ja keho tarvitsee energiaa yllättävän paljon. Nälkä tai jano saattavat näin päästä yllättämään. Pieni syömätauko luistelun lomassa on sitä paitsi erinomainen tapa tauottaa ulkoilupäivää.


6. Minne luistelemaan? Vantaan Kaupunki ylläpitää erinomaisia ja ajantasaisia tietoja liikuntapaikoistaan. Vantaan ulko- ja tekojääratojen tiedot löytyvät: https://www.vantaa.fi/vapaa-aika/liikunta/ulkoliikuntapaikat/ulkojaat. Pääkaupunkiseudun yhteisestä ulkoliikuntakartasta löydät valitsemalla lajiksi luistelun, niin näet sieltä kaikkien pääkaupunkiseudun luistelukenttien ajantasaiset kunto- ja yhteystiedot: https://ulkoliikunta.fi/?sport=iceskate Vantaan jäähallien yleisöluisteluvuorojen ajankohtia löydät osoitteista: https://www.vantaa.fi/vapaa-aika/liikunta/urheilupuistot/myyrmaen_urheilupuisto/jaahallit ja https://www.vantaa.fi/vapaa-aika/liikunta/urheilupuistot/tikkurilan_urheilupuisto/jaahallit

Kuvan copyright Vantaan Kaupunki

7. Miten pääsen jäällä alkuun? Jäällä luistelun opettelun alkuun pääsee itsekin polvia koukistamalla, tasapainoa jäällä harjaannuttamalla, liikkeellelähtöpotkuja, kaarroksia ja pysähtymisiä harjoittelemalla. Varsinkin aloittelevalle luistelijalle pyllähtämiset ja kaatumiset niin polvilleen tai takapuolelleen kuuluvat asiaan. Jo alussa olisi kuitenkin hyvä opetella sellainen kaatumistekniikka, mikä ei aiheuta vaaraa päälle tai niskalle. Lapsille, nuorille ja aikuisille järjestetään myös luistelukouluja. Luistelukoulut on tarkoitettu aloittelijoille ja niissä luistelua opetellaan ohjatusti alkeista lähtien. Ringette Walapaisilla on omat luistelukoulunsa 3-9-vuotiaille lapsille ja 10-16-vuotiaille tytöille Vantaalla. Walapaisilla on yhtenä Suomen vanhimmista ringetteseuroista pitkät perinteet luistelun alkeiden opastamisesta kannustavassa ilmapiirissä. Lisätietoja näistä saat: Aktia lasten luistelukoulut 3-9 vuotiaille lapsille Nuorten luistelukoulu 10-16 vuotiaille tytöille Aikuisille luistelukouluja järjestää pääkaupunkiseudulla useampikin urheiluseura. Tietoa näistä saa eri urheiluseurojen verkkosivuilta. Toivotan kaikille iloisia hetkiä luistelun parissa. Mika Kainulainen Kirjoittaja on ringetteä ja jääpalloa harrastavan tyttären isä, joka on viettänyt aktiivisesti aikaa jäähallien ja tekojääratojen laidoilla lähes 10 vuotta.

462 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Untitled

RINGETTE WALAPAIS ry
Luistele hyvässä seurassa!

y-tunnus: 1891937-3 I Raappavuorentie 10, 01600 Vantaa I gsm. 050 543 1720 I walapais@walapais.fi
Tietosuojaseloste

©2020 RINGETTE WALAPAIS RY