Mitä kaikkea periksiantamattomuudella, nuoruuden ehdottomuudella, innovatiivisuudella ja ylitsepursuavalla tyttöenergialla voikaan saada aikaan? Tämä on sarja yksittäisiä tarinoita siitä, miten nuorten tyttöjen ääntä ja halua tehdä omaa juttua ei kyetty vaientamaan ja siitä, mitä tahdonvoimalla voi saada aikaan mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa.
Vantaalainen ringette saa alkunsa
Vuonna 1980 järjestettiin Itäkeskuksen Citymarketilla esittelytilaisuus uudesta, Suomeen vasta rantautuneesta tyttöjen jäälajista ringetestä. Paikalle oli saapunut kolme ihmistä: Merja Liikanen (nykyisin Hedman), Eeva Hynynen ja Jorma Lehmus. Tilaisuutta voidaan pitää vantaalaisen ringeten lähtölaukauksena, sillä seuraavana vuonna Merja Liikanen perusti Ringette Walapaisin ja Jorma Lehmus Vantaan Ringeten.
Walapais syntyy
Harjoittelu aloitettiin Martinlaakson koulun kentän ulkojäällä. Jotta toiminta saataisiin kunnolla käyntiin, tarvittiin seura. Paikallista jääkiekkoseuraa lähestyttiin kirjeitse tavoitteena perustaa sen sisälle ringettejoukkue. Kirje ei herättänyt mielenkiintoa vastaanottajissa, ei edes niin paljoa, että siihen olisi viitsitty vastata. Hiljaisuus ja sivuuttaminen vain lisäsivät nuorten pelaajien motivaatiota. Kun kerran apua ei saatu, perustettiin oma ringetteseura, omilla ehdoilla, ihan itse ja ihan itselle. Ettei ringettejoukkuetta ollut, ei ollut enää vaihtoehto.
Virallisesti Ringette Walapais perustettiin 13.9.1981 Myyrmäen Urheilutalolla. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Pekka Oey. Hän oli täysi-ikäinen ja yhden pelaajan veli, joten silloinen yhdistysrekisterilaki katsoi hänet päteväksi johtamaan urheiluseuraa. Ringette Walapaisin 40 vuotta jatkunut taival oli alkanut.
Nuorten tyttöjen ja naisten johtama Walapais
Walapais, kuten moni muukin ensimmäisistä ringetteseuroista, perustettiin lajista innostuneiden tyttöjen toimesta. Kun aikuisilta ei saanut apua, piti tehdä itse. Tytöt ottivat vastuun toiminnan kehittämisestä, organisoinnista, talouden hoidosta ja hallinnosta oman lajiharjoittelunsa ohella. Kaikki tehtiin itse, rohkeasti, pelottomasti ja ennakkoluulottomasti. Tyttöenergia houkutteli mukaan uusia tyttöjä. Laji oli uusi ja uutta oli myös tyttöjen johtama toiminta.
Tuoreet urheilijat oppivat johtamista, organisointitaitoja ja neuvottelutaitoja kantapään kautta. Heistä kasvoi itsenäisiä nuoria naisia, jotka oppivat, että mitään ei saa, ellei sitä uskalla vaatia. Oli ennenkuulumatonta, että nuoret naiset vaativat omalle lajilleen tasavertaista asemaa muiden jäälajien joukossa ja sitä kautta omalle toiminnalleen toimintaedellytyksiä. Kaikkia tämä ei miellyttänyt.
Voihan sitä yölläkin pelata
Mitä tehdään, jos ringetteturnauksen järjestämiseen ei saa jääaikaa kokonaista päivää? Järjestetään turnaus tietenkin yöllä!
Pimeässä marraskuun yössä 1986, naapuritalojen asukkaiden jo nukkuessa, verrytteli joukkueellinen ringettepelaajia katuvalojen loisteessa. Kun heidän oli aika siirtyä jäähalliin valmistautumaan, tuli tilalle toinen joukkue verryttelemään. Ja sitten seuraava joukkue. Tunnelma oli korkealla. Nyt valvotaan koko yö! Pelataan ringetteä!
Aamuyön pikkutunneilla alkoi väsymys jo kaikilla joukkueilla painaa. Pelaajien mielestä oli tärkeää jaksaa vielä yksi peli aina viimeisiin ratkaiseviin peleihin saakka. Panokset olivat kovat, sillä turnauksen voittaja sai hallintaansa Yöliikkuja-kiertopalkinnon ja tittelin. Turnauksen häviäjäjoukkue taas palkittiin unimyssyllä. Koska jokainen Walapais-pelaaja oli toiminut jo päivällä turnauksen järjestelytehtävissä, painoi univelka eritoten vantaalaisia. Lähellä oli, että ensimmäinen Unimyssy-palkinto olisi jäänyt Walapaisin haltuun. Yöliikkuja-titteli matkasi Lahti Ringeten mukaan.
SM-sarja ja sarjapaikasta luopuminen
Kun ensimmäinen SM-sarja pelattiin kaudella 1987-1988 oli Walapais mukana. Tätä ennen kokemusta oli jo hankittu SM-kilpailuista ja piirisarjoista. Kaudella 1989-1990 Walapais saavutti ensimmäisen SM-pronssinsa, joka uusittiin kahdella seuraavallakin kaudella.
Walapais oli ainoa Myyrmäen jäähallissa toimiva urheiluseura, jolla oli SM-joukkue. Tämä ei näkynyt jäänjaossa - ainakaan positiivisesti. Walapaisille ei myönnetty pelivuoroja. Kotiottelut pelattiin kahdella viikoittaisella harjoitusvuorolla - ainakin siihen asti, kunnes miesten III-divisioonan jääkiekkosarja käynnistyi. Walapais menetti toisen viikoittaisen jäävuoronsa. Samaan aikaan kun naisten joukkue taisteli SM-mitaleista harjoittelematta, odottivat juniorit ulkojääratojen jäätymistä.
Walapaisin puuhanaiset kirjoittivat yleisönosastoille, kävivät keskustelua kaupungin kanssa ja jopa tasa-arvovaltuutettu otti Vantaan jäänjakoasiaan kantaa. Jääjaossa yhtenä kriteerinä käytetyt ”menestys ja sarjataso” eivät tuntuneet koskevan ringetteä. Muutosta ei tapahtunut, vaikka seura oli jo saavuttanut kansallista menestystä, vakiinnuttanut toimintansa ja jonka riveissä pelasi useampi maajoukkuepelaaja.
Lopulta Walapais oli pakotettu luopumaan SM-sarjapaikastaan. Toimintaympäristö oli ajettu niin ahtaalle, että oli tehtävä valinta: keskittyä junioritoimintaan tai SM-sarjajoukkueeseen. Seuratoiminnan jatkumon kannalta oli vain yksi vaihtoehto. Onnettomat jäävuorot olivat ajaneet Vantaan Ringetten luopumaan SM-sarjapaikastaan ja ajamaan toimintansa alas jo aiemmin. Koko Vantaalla ei jäähalleissa enää pelannut yhtään ainoaa SM-joukkuetta.
Olisiko Kanadassa sopivia valmentajia?
Uutena lajina ei ringetelle soveltuvia valmentajia odotellut ihan joka kadun kulmassa. Varsinkin alkuvuosina ringetteä valmensivat jääkiekkotaustaiset valmentajat ja suomalainen ringeten pelityyli olikin hyvin jääkiekkomainen. Walapaisin ensimmäisessä aallossa mukaan tulleet tytöt ottivat vastuuta nuorempien harrastajien valmentamisesta ja siirsivät osaamistaan eteenpäin.
Kauteen 1990-1991 päätettiin valmistautua toisella tapaa. Entäpä jos mentäisiinkin ennakkoluulottomasti suoraan lajin alkulähteille? Kanadassa ringetellä oli jo pidemmät perinteet ja sieltä varmasti löytyisi valmentaja myös Walapaisin tarpeisiin. Kanadalaisten kanssa oli jo olemassa toimiva suhdeverkosto, joten apua rekrytointiin oli Atlantin takana olemassa.
Ontariolainen Ron omasi 12 vuoden ringettevalmentajakokemuksen. Hän oli ollut mukana vuoden 1990 MM-kisoissa valmennustehtävissä. Hän oli perheetön sinkku ja golfin parissa leipänsä ansaitsevana ilman palkkatyötä seuraavan talven. Kaikkein tärkeimpänä, Ron oli halukas muuttamaan Vantaalle talveksi, kunhan hänen matkansa ja ylöspitonsa kustannettaisiin. Nuorelle miehelle Suomi olisi eksoottinen paikka täynnä uusia kokemuksia. Samalla Walapaisin edustusjoukkue saisi kanadalaisen valmentajan ja seuran muut valmentajat ohjausta kokeneelta ammattilaiselta.
Sitten Ron tapasi tytön. Kanadassa. Ennen lähtöään Suomeen. Lentokone lensi Atlantin yli ilman Ronia. Walapaisissa ei asiaa jääty suremaan, vaan pestattiin paikallinen valmentaja ja aloitettiin kauden harjoittelu.
Kansainvälisiä seikkailuja
Pelaaminen kansainvälisissä turnauksissa, ystävyysottelut ja lajinlevitys uusiin maihin tuli mukaan kuvioihin hyvin nopeasti toiminnan vakiinnuttamisen jälkeen. Miksi tyytyä pelaamaan vain Suomessa, kun koko maailma oli avoinna, kunhan vain hommasi passin ja ehkä viisumin?
1987 Walapais suuntasi Ranskaan pelaamaan ystävyysotteluita Pariisiin, Montpellieriin, Bordeauxiin ja Angeriin. Koska Pariisissa on erinomaisesti toimiva metroverkosto, päättivät tytöt hyödyntää sitä siirtyessään jäähallille. Jos kokemus ranskalaisessa ruuhkametrossa matkustamisesta koko joukkueen voimin täydet ringettevarustekassit mukana oli eksoottinen kokemus walapaislaisille, voi vain kuvitella miten eksoottisen näyn pelaajat ovatkaan tarjonneet paikallisille kanssamatkustajille.
Kun metrosta oli vihdoin selvitty jäähallille, olisi melkein voinut kuvitella, että tytöt olivat saapuneet sinne limusiineilla ja punaista mattoa pitkin. Vastassa oli Ranskan televisio, Ilta-Sanomien valokuvaaja, Me Naisten toimittaja ja joukko paikallislehtien edustajia. Myös Suomen suurlähettiläs oli saapunut paikalle toivottamaan vantaalaiset tervetulleiksi. Edes pukukopissa tytöt eivät saaneet olla rauhassa, vaan mediasirkus seurasi heitä sinne. Ei siis ihme, että Ranskan television urheilukatsauksen toimittaja kertoi reportaasissaan ringeten olevan Suomen kansallislaji.
Kansainvälisiä selkkauksia
Myös Angerissa Walapais otettiin juhlallisesti vastaan. Ennen peliä soitettiin kansallislaulut. Koska Suomen kansallislaulua ei mistään ollut löytynyt, soittivat paikalliset otteluisännät Englannin kansallislaulun. Walapais luonnollisesti rankaisi isäntiään rökittämällä heidät luvuin 31-0.
1989 Walapais teki Ahmojen kanssa yhteisen näytösottelumatkan Tsekkoslovakiaan. Vastaanotto oli innostunut ja ensimmäiset paikalliset joukkueet perustettiinkin heti ensimmäisen näytösottelun päätteeksi. Tsekkoslovakian jääkiekkomaajoukkue oli MM-kisojen viimeistelyleirillä, kun ringette valtasi heidän harjoitushallinsa. Maajoukkueen miehet seurasivat näytösottelua silmä tarkkana. Erityisesti naisten esittelemät taidokkaat kikkailut jäällä olivat miesten mieleen ja aiheuttivat ihastuneita kommentteja. Taidonnäytteitä myös analysoitiin ahkerasti. Joitakin näitä kikkailuja nähtiinkin sitten MM-kisoissa, jossa Tsekkoslovakia nappasi pronssia.
Montako pelaajaa siihen joukkueeseen oikein tarvittiinkaan?
Yksittäiset ikäryhmät ja sitä kautta joukkueet saattavat välillä jäädä hyvinkin pieniksi ja sopivan ikäisiä pelaajia lainataan toisista saman seuran ikäryhmistä. Walapaisissakin tämä on tullut hyvin tutuksi.
Kaudella 2019-2020 tehtiin silti varmasti ennätys, kun E-ikäryhmä ilmoitettiin aluesarjaan neljän pelaajan voimin. Jotta sarjapaikka saatiin, lupasi valmennus käsi sydämellä, että jokainen peli varmasti pelataan. F-ikäryhmässä oli paljon pelaajia ja toki sieltä saataisiin täydennystä peleihin.
Ensimmäiseen peliin Heinolaan matkasi kahdeksan intoa uhkuvaa tyttöä. Yhdessä ei oltu kertaakaan harjoiteltu, sillä pelaavan joukkueen kokoonpanoakin oli muutettu sairastapausten vuoksi vielä edellisenä iltana. Peliin asetettiin selkeä tavoite: pelataan hyvä peli ja pidetään hauskaa. Valmennus kertoi pukukopissa ison kentän säännöt, sillä osa pelaajista eivät olleet päässeet kokeilemaan sitä edes harjoituksissa. Peli meni upeasti! Häviö oli selkeä, mutta pelin jälkeen pukukopissa oli mahtava tunnelma. Oltiin pelattu hyvä peli ja F-vahvistukset kyselivät, pääsisivätkö he seuraavaankin peliin mukaan.
Joukkue kehittyi ja hitsautui yhteen. Isommat tytöt kannustivat nuorempia tyttöjä. Pukukopissa naurettiin, laulettiin ja leikittiin yhdessä. Kauden edetessä yhä useampi F-joukkuelainen innostui tulemaan mukaan. Maalivahtikin napattiin nuoremmasta F-ikäryhmästä.
Ensimmäinen voitto tuli silti yllätyksenä. Vastustajan tiedettiin olevan hyvä joukkue. Peli lähti käyntiin sähäkästi ja onnistumiset pelikentällä ruokkivat seuraavaa onnistumista. Kun loppupilli vihdoin soi, ei riemulla ollut mitään rajaa. Valmennuksen ensireaktio oli kauhunsekainen, sillä koko joukkue hyökkäsi maalivahdin päälle kasaksi. Maalivahti oli yksi koko kentän pienikokoisimmista ja nuorimmista pelaajista. Luunmurtumilta kuitenkin säästyttiin ja maalivahti oppi jo seuraavien voittojen päätteeksi luistelemaan itse karkuun joukkuetovereitaan.
Ringette mukana elämän eri käänteissä
Parhaat asiat kulkevat elämän mukana. Niin myös ringette. Moni Walapais-sukupolvi on kasvanut vuosien varrella aikuisiksi ja usealla toiminnassa mukana olleella tytöllä ringette on kulkenut mukana. Perustaja jäsenistä Merja Markkanen teki pitkän uran Ringetteliiton palveluksessa ja Merja Hedman (entinen Liikanen) on käynnistänyt ringettetoimintaa Lohjalla perustaen sinne Apple Tree Ringette - nimisen seuran. Myös moni muu on jatkanut ringeten parissa ja mahdollistanut uusien ringettesukupolvien harrastustoimintaa eri seuroissa ja eri ajanjaksoina.
Tänä päivänä Walapaisin harjoituksissa tapaa useammankin toisen polven ringettepelaajan. Entiset ringettevanhemmat ovat nyt ringetteisovanhempia ja entiset ringettepelaajat tuovat omia tyttäriään harjoituksiin. Monet lapset kantavat mukanaan harjoituksissa äitiensä vanhoja Walapais-pelikasseja ja pukeutuvat vuosikymmeniä vanhoihin Walapais-huiveihin. Retrovarusteita jaksetaan pukukopissa ihailla ja niitä esitellään ylpeinä. Ne kertovat paitsi historiasta, myös ylpeydestä vantaalaisuuteen ja walapaislaisuuteen.
Muutoksen tuulia onko niitä?
Jotkut asiat eivät ole vuosien varrella muuttuneet. Valmentajien etsiminen on jokavuotista puuhaa. Seuran entisiä pelaajia houkutellaan verestämään vanhoja pelimuistojaan valmennuspuolelle. Seuran junioreita koulutetaan luistelukoulun apuohjaajan rooliin aktiivisesti ja heille rakennetaan valmentajapolkua. Silti valmentajista on alituinen pula, varsinkin kun Walapais on viimeiset vuodet kasvanut hurjaa vauhtia lisenssimäärissä.
Jäänjaossa ringette taistelee yhä edelleen omasta oikeudestaan harjoitella ja pelata. Erillinen pelijää on vieläkin saamatta ja joukkueet pelaavat omilla harjoitusvuoroillaan - niillä harvoilla, joita on. Walapais ajaa yhä edelleen tasa-arvoista asemaa muiden jäälajien rinnalle. Muutos tapahtuu joskus hyvin hitaasti.
Joistakin periaatteista ja toimintatavoista Walapais ei luovu. Intohimo ringetteä kohtaan, periksiantamattomuus, usko omaan tekemiseen ja uuden luominen ovat edelleen toiminnan keskiössä. Tahdonvoimalla ja ennakkoluulottomuudella kannetaan ikonista Walapais-logoa rinnassa seuraavatkin 40 vuotta. Kun asioita tehdään suurella sydämellä ja intohimolla, lopulta ne suurimmatkin esteet murenevat tai ne pystytään kiertämään. Aivan kuten silloin 40 vuotta sitten.
Teksti: Sari Rautio
Kuvat: Ringette Walapais ja Merja Hedmanin kotialbumi Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Ringette-lehden numerossa 3/2021. Koko lehden pääset lukemaan täältä.