Vapaaehtoisista seuratoiminnassa on krooninen pula. Kun lähtee mukaan vapaaehtoistoimintaan, voi olla yllätys, kuinka paljon se antaa myös itselle.
Suomen Olympiakomitean mukaan urheiluseuratoiminnassa on mukana kolmasosa suomalaisista joko harrastamalla, kilpailemalla, tekemällä vapaaehtoistyötä tai osallistumalla muulla tavoin seuratoimintaan. Seuratoimintaa voidaankin kutsua Suomen suurimmaksi kansanliikkeeksi. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyötä seuroissa tekee vuosittain ainakin 0,5 miljoonaa ihmistä, joiden tuntimäärä on jopa 50 miljoonaa tuntia ja työn arvo 700 miljoonaa euroa. Puhutaan siis suurista luvuista. [i]
Suurin osa seuroista tuntuu kuitenkin kärsivän kroonisesta resurssipulasta. Isommat seurat pystyvät palkkaamaan työntekijöitä, mutta pienemmät seurat pyörivät yleensä täysin vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisia on kuitenkin vaikea saada mukaan toimintaan – on sitten kyse yksittäisestä joukkueesta tai seuratasoisesta toiminnasta. Usein käy myös niin, että pieni, todella aktiivinen joukko tekee – tai joutuu tekemään – yhä enemmän ja enemmän. Tämän asian kanssa painimme myös Walapaisissa kaudesta toiseen.
Vapaaehtoistyötä urheiluseurassa ”verenperintönä”
Omat vanhempani – ja etenkin isäni – olivat aktiivisesti mukana vapaaehtoisina paikallisen urheiluseuran toiminnassa, kun olin itse pieni. Isäni osallistui seuran talkoisiin ja toimi kuuluttajana sekä hiihto- että yleisurheilukisoissa. Varainhankintaa tehtiin bingon pyörityksellä ja kesäisin tanssilavalla. Äitini oli mm. makkaranpaistossa tanssilavalla. Itse muistan olleeni lapsena juoksutyttönä kisoissa ja bingoilloissa. Isompana olen ollut mm. tanssilavalla ravintola-kahviossa hommissa sekä huolehtimassa juhannuksena järjestetyissä kansainvälisissä yleisurheilukisoissa ulkomaisista urheilijoista.
Teini-iässä ja nuorena aikuisena vedin esimerkiksi lasten urheilukerhoa ja tanhukerhoa muutaman vuoden. Luistelukouluohjaajan urani aloitin kolmisen vuotta sitten Walapaisissa, kun käynnistimme nuorten luistelukoulun. Viime kaudella pidin taukoa, mutta tänä syksynä palasin luistelukouluun, kun aikuisista ohjaajista oli pulaa.
Walapaisin hallinnollisiin tehtäviin ”eksyin” tyttäreni ringettejoukkueen rahastonhoitajan pestin kautta seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen tehtäväkuvani on vuosi vuodelta monipuolistunut ja painopiste siirtynyt enemmän seuratason tehtäviin. Voisi sanoa, että oikeastaan jo liikaakin, kun vapaaehtoisia on ollut vaikea saada toimintaan mukaan.
Mikä vetää mukaan toimintaan?
Omalta osaltani olen välillä miettinyt – etenkin kun energia meinaa välillä olla monesta syystä vähissä – miksi jaksan olla mukana vapaaehtoisena kaudesta toiseen. Kun tyttäreni pelasi vielä ringetteä, seuran hallinnollisten tehtävien teko oli hyvää ajanvietettä harjoitusten aikana jäähallilla. Itse asiassa meitä on tällä hetkellä Walapaisissa jo useampiakin vapaaehtoisia, joiden tyttäret joko pelaavat toisessa seurassa tai ovat lopettaneet jo pelaamisen. Vaikka oma tytär ei enää pelaa tai harjoittele Walapaisissa, meidän aikuisten ja vanhempien sydän jäi Vantaalle ja Walapaisiin. Emme vain kyenneet jättämään tätä perinteikästä seuraa oman onnensa nojaan.
Viimeiset pari vuotta olen ollut mukana täysin itsekkäistä syistä: Vapaaehtoistyö antaa minulle paljon onnistumisen tunteita. On todella palkitsevaa nähdä, kun seuran asioita saadaan eteenpäin yhteistyössä muiden vapaaehtoisten kanssa. Ja entäpä se ilo esimerkiksi luistelukouluun osallistuvilla lapsilla, kun he oppivat luistelemaan? Tai kun joku heistä tulee rutistamaan vyötäröltä ja sanoo ”sinä olet ihana”? Kuluneiden vuosien aikana olen myös saanut itselleni uusia ystäviä tätä kautta.
Pienin askelein mukaan oman seuran toimintaan
On täysin ymmärrettävää, että varsinkin niille vanhemmille, jotka tulevat jäälajien ulkopuolelta, seuratoiminta voi näyttäytyä vieraana tai jopa pelottavana. Osaanko ne asiat, joita näissä tehtävissä vaaditaan? Kuinka paljon lisää aikaani tämä vie? Mitä minä voin tehdä? Muistan itsekin, kuinka olin alussa ringetteseuran toiminnan tiimoilta täysin untuvikko. Sitähän me kaikki olemme alussa. Kaikki lähtee kuitenkin liikkeelle omasta halusta osallistua ja auttaa.
Monestikaan ne seuraa auttavat tehtävät, jotka mahdollistavat niin paljon ja niin monelle, eivät ole kovinkaan monimutkaisia. Enemmänkin kyse on siitä, että työmäärää voidaan jakaa useamman aikuisen kesken. Tällöin tekemisen määrä ja vastuu on meille jokaiselle jaettuna kevyempi kantaa ja ajankäytöllisesti inhimillisempi. Sitä paitsi missä muualla sitä olisi muka ”paremmat jutut” kuin toimitsijakopissa tai seuratoimijoiden kesken? Vaikka juttujen tasosta voidaan olla montaa mieltä, niin vahva yhteishenki ja pilke silmäkulmassa tekeminen ovat palkitsevan tekemisen rinnalla seuratoiminnan suola.
Rohkeasti mukaan!
Rupesiko sinua yhtään kiinnostamaan vapaaehtoistoiminta Walapaisissa? Älä epäröi ollenkaan tulla mukaan! Sinun ei tarvitse osata luistella tai tuntea ringettesääntöjä tai olla mikään ”superihminen” ollaksesi vapaaehtoinen. Voit lähteä mukaan myös pienimuotoisemmin joko joukkue- tai seuratasolla. Perehdytämme kyllä sinut niihin hommiin, joita haluat tehdä. Tervetuloa mukaan!
Marja Leena Pinomaa
Kirjoittaja on Walapaisin toimintaan jo vuosia sitten hurahtanut, joka nauttii edelleen sekä paperitöistä että aktiivisesta jäällä olosta luistelukoululaisten kanssa.
Kuvat: Susanna Forsten